MAKUUHUONE

 

Heinä- elokuu 2007

Aloitin kalustamisen mattojen kutomisella, koska ajattelin sen sujuvan mukavasti auringonoton lomassa. Ensin kaivoin vintiltä vanhat Brion kangaspuuni, jotka olin saanut joskus lapsena. Ihme kyllä, ne olivat vielä aivan ehjät, ja vain sukkulat olivat kadonneet vuosien varrella. Mutta niin oli myös loimien luonnin ohjeet. Soitin äidilleni, joka tiesi ainakin, miten oikeiden kangaspuiden loimi luodaan. Äiti pulputti minulle tiuhtalangoista ja niisistä, enkä ymmärtänyt sanaakaan. Aloin hermostua, ja päätin keksiä kaiken ihan itse.


Pienen kikkailun jälkeen sainkin kangaspuuni loimitettua ohuella virkkauslangalla. Uuden sukkulan leikkasin polykarbonaattilevystä, jota oli jäänyt yli nukkekodin ikkunalaseista. Matonkuteen virkaa saivat hoitaa erilaiset neulelankojen jämät omista ja äitini lankavarastoista. Valitettavasti kesästä tuli sitten hirveän sateinen ja kylmä, ja auringonotto piti unohtaa. Samalla vähän unohdin mattojen kutomisenkin. Kesän loppuessa minulla oli vasta yläkerran huoneiden matot valmiina. Kutominenhan on loppujen lopuksi aika tylsää touhua.

Syyskuu

Tänä vuonna naisten puutyökurssi olikin järjestetty niin, että kokoonnuimme aina kerran kuussa kokonaiseksi lauantaipäiväksi. Tämä sopi minulle erinomaisesti. Jo ensimmäisellä kerralla sain paljon aikaan, vaikka olin unohtanut kotiin kaikki kalusteiden mittapiirustukset. Jatkoin nikkarointia kotona monena päivänä niin, etten malttanut oikein edes syödä välillä. Tuntikausien nälkäisenä väkertäminen alkoi tuntua särkynä niskassa ja pään jomotuksena. Nukkekotiharrastus tekee hyvää mielelle, mutta ei aina kovin hyvää keholle.


  Vaaleanpunaista makuuhuonetta tulisi tottakai hallitsemaan komea pylvässänky, jota myös kreivi osaisi arvostaa. Tosimiestä ei hetkauta hempeässä makuukamarissa nukkuminen! Tein sängyn pohjan kolmemillisestä mdf-levystä, ja muut osat puusta. Alunperin mallin piti olla todella yksinkertainen, mutta kun silmiini osui kuva Boknäsin uudesta pylvässängystä, päätin lisätä omaan vuoteeseeni pieniä tulitikunpätkiä pinnoiksi. Sänkyyn tuli myös vaahtomuovipatja, jota peitti valkoinen lakana. Von Hottendottirit nukkuvat makoisasti lämpimän huovan alla, jonka leikkasin pehmeästä villakankaasta.

Tein aivan yksinkertaisen valkoisen pussilakanan, koska se ei tulisi näkymään muiden vuodevaatteiden alta. Komeat pinkit tyynyt koristin puuvillapitsillä. Päiväpeitteeksi valitsin vaaleanpunaruudullista puuvillaa, jonka yläreunaan ompelin hulppean brodyyrin. Katosvuoteen verhot tuottivat minulle päänvaivaa. Jotenkin ne pilasivat koko sängyn. Eihän Boknäsin kauniissa pylvässängyssäkään ollut mitään kankaita roikkumassa katosrakenteista. Mutta toisaalta - miksi pylväät, jollei niillä ole mitään virkaa? Päätin jättää pitsikoristeiset verhot paikoilleen.

 

En saanut eräänä iltana unta ja aloin tulostella kuvia huoneiden tauluja varten. Valitsin sellaisia kuva-aiheita, joilla oli merkitystä minulle. Seuraavana päivänä liimailin kuvat puupahville, ja sahasin puusta kehykset. Kiinnitin langanpätkän taulujen taakse ripustamista varten. En halunnut liimata seinille mitään, sillä kaikkien huonekalujen pitäisi olla irtonaisia ja liikuteltavia. Niinpä seiniin piti jotenkin hakata pikkuruisia nauloja. Löysin askartelutarvikekätköistäni pieniä kullanvärisiä neuloja, jotka olivat nuppineulamaisia, mutta vain sentin mittaisia. En muista lainkaan, mistä olen ne joskus hankkinut, ehkä Tiimarista. Painoin ensin nastan huoneen seinään ja kopsuttelin sen vasaralla syvemmälle. Sitten irrotin nastan ja tuikkasin kultaisen neulan nastan jättämään reikään. Lopuksi vielä vasaroin neulan syvemmälle ja ripustin taulun paikalleen. Takaseinään oli kuitenkin aika mahdotonta mennä vasaran kanssa kopsuttelemaan, mutta siihen pulmaan ratkaisun toi vanha vasarani, jonka varsi oli kerran remontoinnissa katkennut - tällainen pikku voimanpesä kun minä olen! Vasarasta oli jäljellä enää vain rautainen teräosa, ja se sopikin mainiosti miniatyyrimaailmaan.

Hämmentävää kyllä, makuuhuone kutistui varsin pikkuiseksi, kun iso vuode pääsi paikalleen. Miten saisin huoneeseen mahtumaan edes lämmitysuunia enää?


Makuuhuoneen ahtauden takia päätin hylätä ajatuksen peilipöydästä. Olin jo aloittanut sen tekemisen, mutta siitä oli tulossa sen verran köppäinen, että nakkasin tekeleen mielihyvin roskikseen.

makuuhuone jatkuu ->